Meistä

Meillä on laaja ja monipuolinen kokemus yritysmaailmasta, joka antaa meille kilpailuedun.

A laptop behind a piece of paper with market analysis

Toimimme yksilöllisten tarpeiden mukaan

Monilla yrityksillä on vaikeuksia löytää juuri heille sopiva palvelupaketti markkinoinnin, kirjanpidon ja muiden toimistopalveluiden tarjonnasta. Ficia Oy on perustettu juuri tällaisten asiakkaiden tueksi. Toimintamme perustuu yksilöllisten asiakkaiden kohtaamiseen ja heidän tarpeidensa kartoittamiseen. Nidomme yhteen laskuun monta palvelua ja teemme kokonaisuuksien hallinnasta helppoa.

Laatu
Asiantuntijuus
Asiakaslähtöisyys

Yhteistyössä kasvaneet toimistopalvelut

Yrityksemme toiminta on hioutunut vuosien kuluessa nykyisen kaltaiseksi. Alunperin yrityksen yhtiömuotona oli toiminimi, jolla tarjosimme asiakkaille ainoastaan markkinointipalveluita. Pian kuitenkin huomasimme, että yhdistämällä markkinoinnin toimistopalveluihin, pystymme tarjoamaan asiakkaillemme kustannustehokkaampaa palvelua. Näistä lähtökohdista Ficia Oy on vuosien myötä kasvanut monipuoliseksi yhteistyökumppaniksi, joka tekee töitä asiakkaiden tarpeet huomioiden.

A gallery being scrolled on a phone

Asiakkaidemme palaute on meille tärkeää

Javendia Oy
"Yhteistyö lähti käyntiin erittäin jouhevasti, yrittäjänä olen voinut ulkoistaa kaikki hallinnolliset asiat Fician hoidettavaksi. Rakennusalalla byrokratia on ihan eri luokkaa kuin muilla aloilla, mutta siitä huolimatta on kaikki asiat saatu luotettavasti haltuun. Lisäksi kirjanpidon puolella erittäin vahva osaaminen, palkanlaskennat hoituvat vaivattomasti. Erittäin hyvä all inclusive palvelu."
Kauneushoitola Ihana Valo Oy
"Aloitimme Fician kanssa yhteistyön Google mainonnan parissa. Mainonnan lisäksi Ficia vei yritykseni verkkoon ja tekee hakukoneoptimointia sekä auttaa digitaalisen markkinoinnin kanssa. Yhteistyö on sujuvaa ja ihmisläheistä. Voin kääntyä Fician puoleen, mikäli jokin asia mietityttää ja samalla voin itse keskittyä omaan osaamisalueeseeni."

Usein kysytyt kysymykset

Miten voimme aloittaa yhteistyön Ficia Oy:n kanssa?

Voit ottaa yhteyttä meihin joko puhelimitse, sähköpostitse tai yhteydenottolomakkeen kautta ja kertoa meille tarpeistanne. Käymme sitten yhdessä läpi, miten voimme parhaiten auttaa sinua. Odotamme innolla yhteydenottoasi!

Miten palvelut hinnoitellaan?

Hinnat vaihtelevat palvelun laajuuden ja asiakkaan tarpeiden mukaan, mutta pyrimme tarjoamaan kilpailukykyiset hinnat ja kustannustehokkaan ratkaisun jokaiselle asiakkallemme.

Voinko valita vain tietyn osan Ficia Oy:n tarjoamista palveluista?

Kyllä voit, tarjoamme asiakkaillemme räätälöityjä palvelukokonaisuuksia, joissa voit valita vain ne palvelut, jotka ovat juuri sinun yrityksellesi tarpeellisia.

Onko Ficia Oy:ssä käytössä modernit työkalut ja ohjelmistot?

Kyllä, käytössämme on moderneja työkaluja ja ohjelmistoja, joiden avulla pystymme tarjoamaan asiakkaillemme ajantasaista ja tehokasta palvelua.

Miten huolehditte asiakkaidenne tietojen luottamuksellisuudesta?

Noudatamme tietosuoja- ja tietoturvakäytäntöjä varmistaaksemme tietojenne turvallisuuden. Kaikki työntekijämme ovat sitoutuneet säilyttämään asiakkaidemme tietojen luottamuksellisuuden.

Kasvata yrityksesi liikevaihtoa ja anna yrityksesi näkyä